TAPAHTUMIA SYYSKUUSSA 2023
Elokuu alkaessa jättipalsami valmistautui sylkäisemään voimakkaat siemenensä maailman harmeiksi. Mutta mepä läksimme vastaiskuun:
TALKOOT JÄTTIPALSAMIN KITKEMISEKSI SORSAKOSKELTA
ke 2.8.2023 klo 10
alkupaikkana Purotien ja Haringintien risteys. Tule mukaan helppoon hommaan. Ilman vapaaehtoisia käsiä tämä ei onnistu. Tuo jätesäkki mukanasi. Samalla lailla kuin jättipalsamiin voit suhtautua myös lupiineihin. Nekin ovat eliöille haitallisia (myrkkyä!) Lupiinitkin lähtevät tai ainakin vähenevät repimällä tai niittämällä.
Torjuntakeinot
Jättipalsamin torjunta kannattaa aloittaa ennen kukintaa ja siementen kypsymistä. Oikea ajoitus on torjuntatyössä tärkeää. Jos loppukesällä jättipalsamin kukinta on jo pitkällä ja siemenet ovat jo ehtineet muodostua, saattavat torjuntatyöt jopa edistää siementen leviämistä lähiympäristöön. Kukinnot voi kuitenkin varovasti katkaista jätesäkkiin leviämisen estämiseksi.
Kitkentä ja niitto ovat tehokkaita keinoja päästä eroon jättipalsamista. Jättipalsami on mukava kitkettäväksi, sillä se irtoaa helposti maasta, eikä erityisiä suojavarusteita tarvita. Tämän vuoksi jättipalsamin torjunta sopii erityisen hyvin toteutettavaksi talkootyönä. Niittäminen soveltuu torjuntamenetelmäksi erityisesti laajoille esiintymille. Kitkentä- tai niittotalkoot kannattaa toteuttaa 2 – 3 kertaa kasvukauden aikana. Torjunta on toistettava tulevina vuosina. Jos siemeniä ei ehdi muodostua, katoaa jättipalsami paikalta muutamassa vuodessa. Virtavesien varsilla torjuntatoimet kannattaa aloittaa yläjuoksulta.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

::::::::::::::::::::::::::
VILLIT YRTIT - tutustuimme villiyrtteihin ja niiden monipuoliseen käyttöön 14.6.2023.
::::::::::::::::::::::
Uusin kotiseutukirjamme
LEPPÄVIRRAN KARJALAISTEN EVAKKOTIE
saatavana nyt.
Henkilöhaastattelujen pohjalta toimittanut Eija Karhiola. Ääninauhoille tehdyt haastattelut oli tehty jo 1990-luvulla. Niiden pohjalta meillä on nyt koskettavaa ja yksityiskohtaista luettavaa sota-ajan kohtaloista.
Yhdistyksemme myy tätä kirjaa hintaan 30 € tulevissa tilaisuuksissamme. Jos haluat kirjan toimitettavaksi postitse, soita Anitalle 040 723 1700. Jos haluat kirjan Sorsakoskelta, soita Anjalle 044 230 3582 ja sovi ajasta ja paikasta. Kiitokset hanketta tukeneelle Pohjois-Savon Kotiseutuyhdistysten Liitolle!
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
SEURALAN MÄÄLÄMPÖREMONTTI LOPPUSUORALLA
Seuralan maalämpöremontti on päättynyt. Maalämpö lämmittää nyt Seuralan käyttövettä ja patterilämmityksen vettä. Säätöjä on ”päällä” ja niitä joudutaan syksyllä ilmojen kylmetessä tarkastamaan. Laitteet on piilotettu maan alle ja toiset on asennettu tekniseen tilaan.
Asennustyön teki Solves Oy Varkaudesta ja lämpökaivojen porauksen PT-Energiaporaus Oy Leppävirralta. Ahkerat talkoolaiset olivat pihatöissä apuna ja purkamassa vanhaa kalustoa pois uusien alta. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille! Kiitokset myös asukkaille kärsivällisyydestä muutostöiden tuoksinassa. Työvaiheet onnistuivat erinomaisesti niin, ettei niistä tullut seuran toiminnalle hämminkiä. Nyt olemme saaneet positiivisen tiedon, että ELY-keskus on hyväksynyt hakemastamme tuen. Kiitos siitä! Lainarahan (joka on siis hankkeen ns. omaosuutta) maksaminen on lähivuosien ongelma. Kehittämisyhdistys Mansikka ry auttoi hankkeen vaiheissa sujuvasti, kiitos siitä.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
HUOLTEN TÄYTTÄMÄÄ ELÄMÄÄKÖ ?
Vuoden ajan kestänyt kimpuilu maalämmön saamiseksi Seuralaan on päätöksessään.
Nyt seurallamme on edessä muutamia huolia. Taloudelliset huolet jatkuvat vuosia eteenpäin, koska remonttilaina on maksettava pankille takaisin. Lahjoitusmahdollisuudesta saat tietoa vierittämällä tätä sivua alas päin.
Toinen huoli on toimintaamme osallistuvien vapaaehtoisten väheneminen. Uusia ripsakoita tekijöitä tarvitaan juuri nyt. Olisitko Sinä, arvoisa lukija, se henkilö, joka haluaa olla mukana tekemässä jonkin pikkutehtävän yhdistyksen, Seuralan ja kyläläisten hyväksi? Pikkutehtäviä ovat mm. siivous, liputus, nurmenleikkuu, tietotekniikkaosaaminen tai -neuvonta (nuoret, huomio!), satunnainen kahvilatyö, tilaisuuksissa (esim. kerhoissa) keittiö- ja järjestelytyöt sekä arpajaismyynti. Lisäksi suuremmat pippalot, kuten Rompetori 2023, antavat ripsakoille talkoolaisille monen monta osallistumistapaa lyhyelle ajalle. Parasta olisi, jos voisimme muodostaa vuorotiimejä - silloin tehtävä ei sattuisi kohdalle useasti samoille ihmisille. Ilmoittaudu ja/tai puhu joku sukulainen ympäri! Ilmoittaudu puheenjohtaja Anja Tikkaselle puh. 044 230 3582. Meitä ja teitä kaikkia tarvitaan kylätoiminnassa!
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
KAATUNEITTEN MUISTOTILAISUUS oli Seuralassa su 21.5.
Sorsakoskelaisten sodissa 1939 - 1944 kaatuneitten muistoksi kyläyhdistys järjesti muistotilaisuuden. Kylän Pro Patria -taulut sijoitettiin Seuralaan aikaisemman paikan, koulun, sijasta.
******************
Pohjois-Savon Kylien yhteiset tilat ja niiden tiedot löytyvät nyt uudistettuina
netistä, tässä linkki. Mukana myös Seurala, Koskentupa, tanssilava ja metsästäjien maja. Tekijänä oli Pohjois-Savon Kylät ry. Kiitos!
*********
ÄITIENPÄIVÄÄN LASKEUDUIMME KAHVITARJOILUN MERKEISSÄ
perjantaina 12.5. klo 13 Seuralassa. Silloin oli kaikille tarkoitettu, ilmainen, leppoisa kahvitilaisuus ja pientä ohjelmaa. Äideille annettiin ruusut! Järjestäjinä Sorsakosken Eläkeläiset ry ja kyläyhdistys.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
VAPPUSOITTO oli SEURALASSA 1.5.2023 KLO 10
Sorsakosken Soittokunta soitteli iloiset vappusoitot ja kyläyhdistys piti mainiota kahviotaan väliajalla. Silloin ostettiin munkkeja ja simaa. Mukana myös kivat arpajaiset! Kiitos kaikille perinteiden harrastajille! Tilaisuus onnistui hienosti ja soitto oli reipasta!
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
HUHTIKUUN TAPAHTUMA oli KEVÄTKIPPUTORI SEURALASSA
la 1.4.2023 klo 10 - 13. Käytettävissä oli Seuralan sali kaikille myyjille. Eikä se ollut edes aprillia!
::::::::::::::::::::::::::::
Kesälle la 8.7. 2023 Sorsakosken Rompetori-tapahtuma.
Ilmoittaudu talkoolaiseksi soittamalla Anjalle
044 230 3582; hauska työrupeama on tiedossa.
Tule myyjäksi, ilmoita os : jarihamalainen1 (at) msn.com .
Tule ilmoittajaksi/sponsoriksi, ilmoita os: juha.kumpulainen (at) gmail.com tai
teuvo.koskinen (at) hotmail.fi .
Tule talkoisiin, ilmoita os: sorsakoski.seura (at) gmail.com tai puh. 044 230 3582 / Anja .
Seuraa Facebookista https://www.facebook.com/sorsakoskenrompetori.
****************
RAHANKERÄYS JATKUU 2023
Poliisi on antanut rahankeräysluvan nro RA/2023/366 Sorsakosken kyläyhdistykselle alkaen 22.3.2023 ja jatkuen kolme vuotta. Kerättyjen rahojen kohde on kylätalo Seuralan remontti (maalämpö) ja ylläpitokulut.
Lahjoituksia voi tehdä tilille FI07 5230 0120 1291 51, saajana Sorsakosken kyläyhdistys ry. Yhdistyksen yhteystiedot ovat: 044 230 3582/ puheenjohtaja, sorsakoski.seura (at) gmail.com - ja tässä ja nyt olet yhdistyksen kotosivuilla nimeltään sorsakoski.fi . Olemme myös Facebookissa nimellä Sorsakosken kyläyhdistys. Kiitämme kaikkia lahjoittajia - olette mukana kyläläisten eduksi, eikö vain.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Maaliskuun tapahtuma RUOKAPÄIVÄ oli su 12.3.2023
Seuralassa talvilomaviikon iloksi;
myimme broilerikeittoa ja pienen erän hernekeittoa, lohikiusausta ja perinneruoka kapapaistia; munkkeja, piirakoita, kahvia, mehua, ym. maistuvaa sekä syötäväksi että kotiin vietäväksi. Tapahtuma onnistui hyvin. Kiitokset kaikille asiakkaille!
Helmikuun ruokapäivä(19.2.) onnistui todella hyvin: kaik mänt´, eikä piisantkaa. Aina kannattaa varautua tilaamalla.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Tammikuun tapahtuma 2023 oli:
KAHVIKONSERTTI SEURALAN HYVÄKSIsu 15.1.2023 klo 13 : Esiintyjinä
JORMA HYNNINEN ja SORSAKOSKEN SOITTOKUNTA
sekä KRISTIAN MEURMAN kitaroineen.
Mukana mm kansaned. Harry Harkimo muistelemassa lapsuuskesiään.
Konsertti onnistui erittäin hyvin. Kiitokset kaikille!
********
*****************************************
Kirjoita muistojasi Seuralasta,
anna ne kyläyhdistykselle!
Kylätalo Seurala on nyt 120 vuotta seissyt kylän keskellä palvellen kyläläisiä monilla eri tavoilla. Ja kaiken aikaa: onhan se alusta pitäen ollut kylän "juhlatalo". Kirjoita muistojasi, vaikkapa käsin, ja anna ne kyläyhdistykselle. Tai haastattele sukusi vanhempaa väkeä ja kirjoita tarinat paperille: näin saamme kokoon tietoja historiastamme. Isät ja äidit: pakottakaa perheen nuoriso haastattelemaan isovanhempia! Kirjoitukset voi tuoda postilaatikkoon Seuralan kupeelle tai lähettää yhdistykselle. Tehkääpä hauskaa askarointia tästä toimesta!
Voit kirjoittaa aloittaen vaikkapa tällaisilla otsikoilla:
-
Olin mukana, kun...
-
Muistan, kuinka me menimme...
-
Mitäs minä teinkään Seuralassa vuonna 19....
-
Olimme Seuralassa vuonna 19xx, kun tapahtui seuraavaa: …
-
Miltä Seuralassa näytti sisällä vuonna 19... ?
-
Kun perheemme asui Seuralassa,...
-
Olin mukana tekemässä remonttia vuonna ….. Silloin teimme …
-
Elokuvissa kävin usein …
-
Tanssit olivat …
-
Juhlat … Erityisesti muistan kesä2juhlan v. 1961.
-
Esiinnyin ryhmässä, joka harjoitteli Seuralassa ja…
-
********************************
LOPPIAISKAHVILASSA SEURALASSA pe 6.1.2023 klo 11 -14
kahvilla kävi yllättävän paljon kyläläisiä. Siitä kiitos!
*********************************************************
TUE SINÄKIN SEURALAN REMONTTIA:
YHTEINEN TILAMME - YHTEINEN TAVOITE ! Rahankeräyksen tavoite oli saada kokoon 10 000 euroa pienkeräyksellä, joka päättyi 14.2.2023. Tiukan talouden ajankohtana saimme kokoon vain 2674 €. Suuret kiitokset lahjoittajille!
Tavanomaisia lisälahjoituksia yhdistys voi (sääntöjensä mukaan) ottaa vastaan viitteellä "lahjoitus"
kyläyhdistyksen normaalitilille
FI46 5230 6340 0029 95.
Lisäksi on nyt menossa rahankeräys (3 v.) , johon voi lahjoittaa Sorsakosken kyläyhdistyksen tilille
FI07 5230 0120 1291 51.
Kerättävät varat käytetään kylätalo Seuralan, ylläpitokulujen kattam2iseen: lämmitys-, sähkö-, vesi-, korjaus- ja vakuutuskuluihin, maalämpöremontin kuluihin sekä mahdollisiin Seuralan kalusto- hankintoihin.
Kerättäviä varoja käytetään toissijaisesti yhdistyksen yleishyödyllisen toiminnan kuten kaikille tarkoitetun kylätoiminnan kuluihin, mm. tapahtumien järjestämiskuluihin. KIITOS SINULLE, LAHJOITTAJA !
Pienkeräyksen lupa RA/2022/1595 oli annettu Sorsakosken kyläyhdistykselle. Ja nyt jatkuvan keräyksen lupa on RA/2023/366.
Yhdistyksen yhteystiedot: puh. 044 230 3582, sorsakoski.seura@gmail.com
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
PUNTTIPAJAN eli uuden kuntosalin linkki salin Facebook-sivulle: Punttipaja ja Sorsakoski DGP
******* ''****** ******** ******* ******** ******* ******
OMA KALENTERI JULKAISTIIN V. 2023:
Yhdistyksemme sai valmiiksi vuoden 2023 kalenterin, Seuralan tukikalenterin. Kalenterin kuvina oli sorsakoskelaisten omia valokuvia kyliltä ja luonnosta, hiukan muisteltiin historiaakin. Onhan Seurala nyt 120 vuotta vanha rakennus. Myimme kaikki kalenterit. Kiitokset ostajille! Kalenteri oli tehty talkoilla; vain painossa oli ammattilaisia asialla. ***** ***** ***** ***** ***** ***** *****
SYYSKOKOUS oli 27.10. 2022
Yhdistyksemme syyskokous oli 27.10. 2022. Kokouksessa olivat esillä sääntöjen määräämät syyskokousasiat, mm. vuoden 2023 toimintasuunnitelma ja talousarvio, jotka hyväksyttiin, lisäksi hallituksen erovuoroisten jäsenten valinta. Lisäksi ylimääräisinä asioina päätettiin lainanotosta P-Savon Osuuspankilta (63 000 €) sekä Seuralan kiinteistön kiinnityksestä tämän lainan vakuudeksi. Nämä liittyvät hallituksen vetämään hankkeeseen, jossa Seuralan lämmitys muutetaan maalämpöön perustuvaksi. Tähän hankkeeseen yhdistys on saamassa EU-investointitukea 41 262 €. Tervetuloa edelleen tukemaan laajakantoista ja tärkeää hankettamme, joka suuresti vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja toimintamahdollisuuksiin.
Yhdistyksemme myy kirjaa "Sorsavesi muistoissamme" (toim. Eija Karhiola, 2021) hintaan 25 € yhdistyksen toiminnan tukemiseksi. Tämä kirja sai vuoden 2021 kotiseutukirja -tunnustuksen Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitolta 26.3.2022. Kirjaa saa ostaa esim. perinnekerhon aikana torstaisin klo 10 -12 Seuralassa, mielellään käteisellä. Myös eri tapahtumissa kirja on saatavilla Seuralassa. Lisäksi on vielä joitakin kappaleita vanhempaa historiakirjaa "Kuin Hackmanin hyllyltä" saatavana (20 €). Nyt on työn alla kirja Karjalan evakkojen tarinoista vanhojen haastatteluaineistojen ja valokuvien pohjalta. Kirja tullee ulos vuoden 2023 aikana.
Muualle Suomeen näitä voi tilata postitse soittamalla Anitalle puh. 040 723 1700 ja sopimalla tilaamisesta. Hintaan tulee silloin postituskulujen lisät.


VALOKUVA/PERINNEKERHO
Otamme mielellämme vastaan Sorsakoskeen liittyviä vanhoja valokuvia. Nyt varsinkin Seuralan toimintoihin ja juhliin liittyvät kuvat kiinnostavat, esim. 1960 - 2000 vuosilta.
Kerho toimii Seuralassa talvikaudella torstaisin
klo 10.00-12.00.
Ps. Vanhat kuvat mielummin meille talteen, kuin roskapönttöön.
Yhteyttä ko. asiassa voi ottaa 0405729903 tai mrhokema@gmail.com tai
sorsakoski.seura@gmail.com .
Tervetuloa mukaan jos kylämme historia kiinnostaa!
******